Yritys
JC Design perustettiin keväällä 2007. Laatu ja palvelu ovat olleet tärkeintä meille jo alusta asti. Haluamme suunnitella ja toteuttaa käsityönä yksilöllisiä ja laadukkaita kultasepäntöitä.
Ensimmäinen työtilamme löytyi Porin Puuvillatehtaan uuden kehräämön tiloista. Se oli pieni 20 neliön paja, jossa teimme pääasiassa alihankintana tehtäviä korjaus- ja tilaustöitä eri puolille Suomea sijaitseville liikkeille. Kysyntämme kasvoi maineen levitessä kaupungilla.
Puuvillatehtaan tilojen käytyä pieniksi ja sijainnin ollessa syrjäisellä paikalla, muutimme Herttuantorille Isolinnankatu 24:ään. Katutason liiketilassa pääsimme palvelemaan asiakkaitamme paremmin.
Joulukuussa 2011 yritystoimintamme laajeni ja avasimme uuden myymälän ja kultasepänpajan Itäpuisto 5:een. Näin toimimme kaupungin ytimessä ja meillä on entistäkin helpompi asioida.